maanantai 20. huhtikuuta 2015

Pöllönä pöllöihin

Kenellekkään ei varmasti ole jäänyt epäselväksi, että paras ystäväni sai lapsen muutama kuukausi sitten. Vauvalle on tullut tehtyä jo viltti, sekä pehmoleluja. Tällä kertaa tuli tilaus vaunuihin ripustettavasta pöllö-jonosta.


Sovelsin pöllön ohjeen ystävän lähettämästä mallikuvasta ja kirjoitin sen samalla itselle ylös muita pöllöjä varten. Jokaiselle pöllölle tein eriväriset siivet ja erimalliset silmät. Pöllöt on virkattu sekä bambu- että puuvillalangoilla.


Pöllöjen lisäksi tein erivärisiä palloja, pöllöjen väliin laitettavaksi. Valmiit pöllöt ja pallot yhdistin ohuella kuminauhalla sopivan mittaiseksi jonoksi ja päihin sidottiin suihkuverhon nipsut.


Vauvan äiti ainakin piti pöllöistä, joten eiköhän se vauvakin ole tyytyväinen. Tein pöllöhuumassa myös muutaman ylimääräisen huhuilijan, jotka lähetin erään sukkaparin mukana parivuotiaalle pikkutytölle ja hänen äidilleen.

Pöllöhuumasta toipuva Iri Sofia

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Pääsiäisen keltaiset sukat

Olen jo pidemmän aikaa halunnut kutoa piirakkasukat. Serkkuni innostui kyseisestä mallista joulun alla, joten olihan se pakko seurata esimerkkiä. Kun laatikosta löytyi vielä valmiina täydellinen lankakin, aloin innoissani työhön.


Piirakkasukan malli on loppupeleissä hyvinkin yksinkertainen ja lopputulos miellyttää ainakin omaa silmää hyvin paljon. Malli ja väri sopivat myös vallan mainiosti yhteen, joten lopputuloksena oli ihanat pääsiäisen keltaiset sukat. Lankana sukissa toimi Novitan 7 veljestä.


Keltaista lankaa jäi vielä sen verran, että saan hyvällä tuurilla tehtyä itselle myös nilkkamittaiset piirakkasukat. Nämä yksilöt lähetin muutaman muun yllätyksen kera Turkuun hyvälle ystävälleni, vanhojen muistojen siivittämänä.

Uudesta mallista innostunut Iri Sofia