perjantai 29. syyskuuta 2017

Kalevalainen peitto

Löysin reilu kuukausi sitten ensimmäistä kertaa CAL-projektit. CAL (crochet along) -projekteissa virkataan, esimerkiksi peittoja, pala tai rivi kerrallaan. Uusien palojen/rivien ohjeet ilmestyvät projektista riippuen, vaikkapa kerran viikossa tai jopa joka päivä.

Projekti johon itse päätin osallistua, alkoi reilu kuukausi sitten. Kyseessä on Suomi 100 projekti, jossa tehdään Kalevala aiheista peittoa. Uusien palojen ohjeet ilmestyvät kaksi kertaa viikossa, osoitteessa http://www.arteeni.fi/kalevalacal. Peiton pitäisi olla valmis itsenäisyyspäivään mennessä.


En malttanut ostaa uusia lankoja ja pohtia sopivia värejä, vaan kaivoin samalta istumalta esille kaikki varastossa olevat seitsemän veljestä langat ja aloitin ensimmäisen palani niillä. Nyt olen tehnyt jo kymmenen palaa jämälangoillani ja vain muutamaa väriä pitäisi ostaa lisää. Peittoa on ollut erittäin mukava virkata, eikä se varmasti jää viimeiseksi CAL-projektikseni.

Seuraavaa palaa odotteleva Iri Sofia

torstai 21. syyskuuta 2017

Turha toivo

Tämän blogin päivitys näyttää olevan mahdotonta hommaa, mutta nyt aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja päivittää kaikki projektini ja aikaansaannokseni tänne. Aloittakaamme viime talvena tehdyistä lapasista. Kutsun näitä lapasia "papan kalsarit" -lapasiksi, koska kuvio ja värit muistuttavat erehdyttävän paljon vanhoja kunnon kalsareita.


Lapasissa on käytetty pastellinsävyistä kirjavaa lankaa, jota korostamaan valitsin tummansinisen langan. Kuvio on mitä yksinkertaisin, mutta erittäin toimiva näillä langoilla. Varsi on neulottu joustinneuleena ja peukalon tein intialaisen kiilapeukalon ohjeella. Intialainen kiilapeukalo on uusi lemppari peukaloni, istuvuutensa ansiosta. Peukalon teko aloitetaan jo kämmenen alaosasta, jakamalla kahden ensimmäisen puikon silmukat puikoille seuraavasti: ensimmäiselle 4s ja toiselle loput (tästä tulee peukalo). Silmukoita lisätään ensimmäiselle puikolle joka kierroksella yksi, nostamalla puikkojen välissä oleva lanka puikolle ja kutomalla se. Silmukoita lisätään niin kauan, että ensimmäisellä puikolla on silmukoita yhtä monta kuin kolmannella ja neljännellä yhteensä. Peukalon silmukat siirretään langanpätkälle odottamaan ja kutomista jatketaan muilla silmukoilla. Toiseen käteen peukalo tehdään tietenkin päinvastoin.


Olen ollut lapasiin erittäin tyytyväinen ja kalsarikuvio aiheuttaa ihastusta myös kanssaihmisissä. Molempia lankoja jäi vielä jonkin verran, joten saatan hyvinkin käyttää väriyhdistelmää uudemman kerran.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Pitkästä aikaa

Edellisestä kirjoituksesta alkaa olla jo vuoden verran, joten eiköhän se olisi jo aika esitellä uusia tuotoksia. Kävimme joulukuun alussa isolla porukalla Espanjassa, juhlistamassa papan kahdeksankymppisiä. Matkalta tarttui mukaan kahdet erilaiset mummon tekemät villasukat/tossut, joiden tekemistä päätin testata kotia päästyäni.

Ensimmäisenä opettelin ruttusukkien teon ja teinkin niitä heti kolme paria, ystäväni perheelle. Sukkien varteen tehdään "ruttuja" poimimalla silmukoita työn nurjalta puolelta ja kutomalla ylempien kierrosten kanssa yhteen.

Rutun aika

Ruttua tein aina puolet puikon silmukoista ja toisen puolen seuraavassa raidassa. Raidan kymmenennellä rivillä silmukat yhdistetään kolmannen rivin silmukoiden kanssa, näin sukat eivät mene liian ruttuun, vaan näyttävät kauniilta. Raitojen väliin tein muutaman rivin levyisiä valkoisia raitoja korostamaan ruttuja.


Käytin kaikkiin kolmiin sukkiin valkoisen lisäksi kirjavia lankoja, joka antoikin täydellisen syyn testata "broken seed stitch" kuviota, jalkateriä kutoessa. Kuvio on näyttävä, mutta erittäin yksinkertainen tehdä. Joka toinen kierros kudotaan valkoisella ja joka toinen värillisellä. Minun sukissani valkoiset kierrokset kudottiin aina oikein ja värilliset joka toinen kierros *1 oikein 1 nurin* ja joka toinen *1 nurin 1 oikein*. Lopputulos oli valitsimieni lankojen kanssa lähes täydellinen.


Perheen pienimmälle tehtyihin sukkiin tein raidallisen jalkaterän, hieman muista eroten. "Broken seed stitch" saa minun käsialallani aikaan hieman löysemmän sukan ja halusin lasten sukasta napakamman. Myös kantapäät tein kaikkiin hieman eri tekniikoilla.


Vaikka kolmien samanlaisten sukkien kutominen putkeen olikin hermojaraastavan tylsää puuhaa, sain yllätyksekseni kaikki kolme paria valmiiksi ja olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen.

Lisää Espanjan tuliaisia myöhemmin,

Iri Sofia

tiistai 5. tammikuuta 2016

Lumihiutaleita

Löysin jo kesällä Pinterestistä upeita ohjeita lumihiutaleiden virkkaamiseen. Ajattelin heti, että siinä olisi mainio idea tämän vuoden joulukortteihin. Oma Pinterest taulu alkoi pikkuhiljaa täyttyä erilaisista lumihiutaleista ja syksyn mittaan oli alettava toimeen.


Aluksi ajattelin että tekisin jokaisesta hiutaleesta erilaisen. Erittäin hyviä ja hienoja ohjeita löytyikin Snowcatcher sivustolta. Aluksi ohjeita oli hieman vaikea lukea, kun ne olivat englanniksi ja tekstimuodossa. Muutaman yrityksen jälkeen ohjeet kuitenkin muuttuivat selkeämmiksi ja lumihiutaleita alkoi olla mukava tehdä. Valikoin vain pieniä lumihiutaleita jotta ne sopisivat joulukortteihin.


Lumihiutaleita tein yhteensä muutaman kymmentä ja vain muutamaa kaksin kappalein. Puolessa välissä piti vaihtaa lankaa, kun jämälangoista löytynyt valkoinen loppui kesken. Ennen tärkkäystä, lumihiutaleista erotti selvästi kumpaa lankaa oli käytetty, mutta tärkkäyksen jälkeen kaikki näyttivät lähes samalta.


Tärkkäsin hiutaleet sokeri-vesi-liuoksella ja pingotin nuppineuloilla oikean muotoisiksi. Tein sokeri-vesi-liuoksen pieneen kattilaan, jossa lämmitin sitä hieman ennen jokaista tärkkäystä. En tiedä oliko lämmityksellä mitään virkaa tärkkäyksen onnistumisessa, mutta ainakin liuos lämmetessään muuttui hieman ohuemmaksi. Sokeria laitoin liuokseen hieman enemmän kuin vettä ja hiutaleista tulikin aika jämäköitä. Nuppineulojen vähyyden vuoksi sain tärkättyä hiutaleita vain maksimissaan kolme kerrallaan.


Valmiisiin hiutaleisiin pujotin hopealankaa ripustuslenkiksi ja liimasin hiutaleet lenkistä yksinkertaisille korttipohjille. Sitten kortit postiin ja odottamaan joulukuusiin ripustamista.

Joulukortteja näpertelevä Iri Sofia

perjantai 18. joulukuuta 2015

No nehän on kissan pyllyjä!

Löysin noin vuosi sitten Pinterestistä kuvan virkatuista lasinalusista. Lasinaluset olivat kissan pyllyn näköisiä. Keksin samantien myös ystävän jolle lasinaluset olisivat täydellinen lahja. Tuttava pariskunta on suunnitellut tupareitaan jo reilun vuoden ajan ja ajattelin että kissan pyllyt olisivat täydellinen tuparilahja.


Sain pyllyt virkattua suht nopeasti ja suunnittelin tärkkääväni ne sokerivedellä. Odottelin tuparikutsua lähes vuoden ja kun sitä ei kuulunut, päätin tärkätä pyllyt samalla kun tärkkäsin joulukortteja varten virkatut lumihiutaleet. Koetärkkäsin ensin yhden ja hoksattua tekniikan hyväksi, tärkkäsin loputkin.


Sitten sain ystävältäni viestin, jossa oli linkki juuri samanlaisiin lasinalusiin. Äkkiä siis lasinaluset pakettiin ja ystävälle ennenaikaiseksi joululahjaksi.


Lasinaluset saivat ansaitun vastaanoton, eli suurta ihailua osakseen. Olen myös itse hyvin tyytyväinen lopputulokseen, sekä virkkauksen että tärkkäyksen osalta.

Edelleen tuparikutsua odotteleva Iri Sofia

tiistai 17. marraskuuta 2015

BATMAN

Olen jo pitkään suunnitellut sarjakuva-aiheisten miesten sukkien tekoa. Mainio tilaisuus tarjoituikin, kun työkaveri täytti 30-vuotta, eikä lahjaa ollut mietittynä. Päätin valita jo olemassa olevien lankojen perusteella aiheeksi Batmanin. Valitsin Pinterestissä seikkailtuani Batman-logon, joka tulisi yltämään lähes koko varren ympäri.


Tein mielestäni erinomaisen toimivan suunnitelman logon toteuttamiseksi. Muutamaa epäonnistunutta yritystä myöhemmin, löysin viimein toimivan tavan toteuttaa logo sukan varteen. Valitettavasti toimiva tarkoitti myös erittäin työlästä. Tein jokaisen rivin erillisellä langalla, eli jouduin lopussa päättelemään kaikki logon reunoilla törröttävät langat.


Logon lisäksi laitoin keltaista varren yläreunaan, sekä kantapäähän että kärkeen. Nilkan kohdalle tein joustinneuleella kiristyksen, kaventaen samalla muutaman silmukan verran. Koska tein sukat jämälangoista, loppuivat langat tietenkin ennen pitkää. Sukissa onkin siis muutamaa erilaista mustaa ja kahta eri keltaisen sävyä.


Loppusilauksena korostin logon reunuksen ketjupistoilla ja mielestäni onnistuin siinä aika mainiosti. Sukat onnistuivat muutenkin hyvin ja niitä oli mukava tehdä. Toivotaan että sukat miellyttävät myös uutta omistajaa.

Iri Sofia

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Ikuisuusprojekti 1

Olen nyt vähän aikaa pitänyt hiljaiseloa täällä blogissa, mutta en suinkaan ole lopettanut käsitöiden tekoa. Keksin hiljattain käyttöä kaikille jämälangoille, kun löysin Pinterestistä suht helpon virkatun neliön ohjeen. Ilmoitin serkulle että teen hänelle uuden torkkupeiton ja ryhdyin toimeen.


Näin sataa palaa myöhemmin ja vielä noin 150 palaa tekemättä, projekti alkaa pikkuhiljaa tuntua suhteellisen suurelta. Onneksi paloja on helppo tehdä aina muutama silloin tällöin ja niitä kertyykin sievä pino aina ihan huomaamatta.


Tarkoituksena olisi asetella valmiit palat neljäksi eriväriseksi vinoraidaksi. Keskelle paksummat raidat puna- ja sinisävyisillä paloilla, sekä nurkkiin keltaista ja vihreää.

Ikuisuusprojektiaan jatkava Iri Sofia