keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Pitkästä aikaa

Edellisestä kirjoituksesta alkaa olla jo vuoden verran, joten eiköhän se olisi jo aika esitellä uusia tuotoksia. Kävimme joulukuun alussa isolla porukalla Espanjassa, juhlistamassa papan kahdeksankymppisiä. Matkalta tarttui mukaan kahdet erilaiset mummon tekemät villasukat/tossut, joiden tekemistä päätin testata kotia päästyäni.

Ensimmäisenä opettelin ruttusukkien teon ja teinkin niitä heti kolme paria, ystäväni perheelle. Sukkien varteen tehdään "ruttuja" poimimalla silmukoita työn nurjalta puolelta ja kutomalla ylempien kierrosten kanssa yhteen.

Rutun aika

Ruttua tein aina puolet puikon silmukoista ja toisen puolen seuraavassa raidassa. Raidan kymmenennellä rivillä silmukat yhdistetään kolmannen rivin silmukoiden kanssa, näin sukat eivät mene liian ruttuun, vaan näyttävät kauniilta. Raitojen väliin tein muutaman rivin levyisiä valkoisia raitoja korostamaan ruttuja.


Käytin kaikkiin kolmiin sukkiin valkoisen lisäksi kirjavia lankoja, joka antoikin täydellisen syyn testata "broken seed stitch" kuviota, jalkateriä kutoessa. Kuvio on näyttävä, mutta erittäin yksinkertainen tehdä. Joka toinen kierros kudotaan valkoisella ja joka toinen värillisellä. Minun sukissani valkoiset kierrokset kudottiin aina oikein ja värilliset joka toinen kierros *1 oikein 1 nurin* ja joka toinen *1 nurin 1 oikein*. Lopputulos oli valitsimieni lankojen kanssa lähes täydellinen.


Perheen pienimmälle tehtyihin sukkiin tein raidallisen jalkaterän, hieman muista eroten. "Broken seed stitch" saa minun käsialallani aikaan hieman löysemmän sukan ja halusin lasten sukasta napakamman. Myös kantapäät tein kaikkiin hieman eri tekniikoilla.


Vaikka kolmien samanlaisten sukkien kutominen putkeen olikin hermojaraastavan tylsää puuhaa, sain yllätyksekseni kaikki kolme paria valmiiksi ja olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen.

Lisää Espanjan tuliaisia myöhemmin,

Iri Sofia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti