torstai 7. toukokuuta 2015

Talven viimeinen pipo

Joku aika sitten tongimme äitini kanssa vanhoja lankavarantoja läpi ja muutama pussi tarttui itsellekin mukaan. Yksi näistä pusseista sisälsi Novitan valkoisia mohair-lankoja viisi kerää. Olin jo aikasemmin hoksannut Suuri Käsityö -lehdessä ohjeen lapsen pipoon, joka oli kudottu hieman ohuemmasta langasta. Mohair-lanka sopi mielestäni täydellisesti kyseisen mallin testaamiseen.


Pipo kudottiin tasona yhdellä pyöröpuikolla ja takasauma ommeltiin loppukavennusten jälkeen kiinni. Rusetti kudottiin suorakaiteen muotoiseksi kaistaleeksi, joka kiristettiin keskeltä langalla.


Alkuperäisessä ohjeessa pipon kavennus tehtiin mielestäni hieman hölmöllä tavalla, ja huomioimatta kuviota ollenkaan, joten sovelsin kavennuksen mieleiselläni tavalla. Pidin kavennuksen aikana kohosaumat mukana kuviossa ja kavensin pipoa joka toinen kierros, joka on huomattavasti useammin kuin alkuperäisessä ohjeessa.


Piposta tuli oikein onnistunut ja se oli loppupeleissä hyvinkin nopea tehdä. Mielestäni pipon olisi voinut kutoa myös suljettuna neuleena, mutta ei se takasauman ompeleminen mikään hirveä homma ollut. Lankaa pipoon meni alle kerä ja koska sitä löytyy lisäksi muutama korkkaamaton kerä, on suunnitteilla ommella pipon kaveriksi myös villapaita.

Pitkästä aikaa pipon neulonut Iri Sofia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti